LASTENHUONEEN SISUSTUS – PIENELLÄ BUDJETILLA SÄILYTYS KUNTOON







Sisustus on jäänyt nyt Kaksplussan-blogiverkostoon liittymisen jälkeen erittäin vähäiselle; tähän vaikuttaa paljonkin se, ettei aika riitä enää selailla sisustuslehtiä tai muita blogeja samalla mittakaavalla kuin ennen sekä myös kotihoidontuki on aika pieni suurien sisustushaaveiden toteuttamiselle. Onneksi on tietenkin kirpputorit ja nettipalstat, joista voi tehdä edullisia löytöjä. Olen siis vilauttanut aika pieniä palasia tänä vuonna kodistamme, joten ajattelin nyt näyttää hieman laajempaa kuvaa, jos mukaan on tarttunut uusia lukijoita, jotka eivät ole selailleet vanhempia postauksiani.

Ensimmäisenä luvassa on lastenhuone, jonka kaikki kalusteet on hankittu kirpputorilta lukuunottamatta tuota lapsensänkyä. Myös monet lelut hankitaan käytettynä, kun kirpputorit tuntuvat olevan täynnä kivoja ja edullisia leluja, joten ei paljoa ole tarvinnut lelukauppojakaan kierrellä. Lapsenhuoneessa uusin "hankinta" on tuo vaatekaappi, jossa säilötään myös paljon leluja, jotta värien kirjo ei särkisi liikaa äidin silmiä; kaappi tupsahti meille roskalavaryhmästä. Erittäin hyvä tähän tarpeeseen ja tähän hetkeen. Haaveilen edelleen paljon suuremmasta liukuovellisesta kaapistosta, mutta tämä ratkaisi taas hetkeksi säilytystilojen puutetta tuolla tytön valtakunnassa.

Kaapin sisälle heitin Ikean Trofastista muutaman laatikon leluineen, joten kirjoille saimme tyhjyyttään ammottaviin koloihin hyvät paikat. Nyt kaikki kirjat ovat lapsen tasolla ja niitä on helppo sieltä ottaa – valitettavasti takaisin laittaminen on äidin hommia. Tästäkin huoneesta näkee nopeasti, ettei sisustaminen ole aina suurien budjettien hommia, vaan kun malttia ja aikaa löytyy, niin pikku hiljaa voi rakentaa ihan hauskojakin kokonaisuuksia. 

Tunnisteet: , , ,