UNICORN SYNTTÄRIT

















Vietimme eilen lapsen syntymäpäiviä sukulaisten, kummien ja ystävien kesken. Porukkaa oli niin, että talo varmasti huokaili helpotuksesta, kun juhlat olivat viimein ohi. Mietimme eilen myös, että järjestämmekö ensi kerralla juhlat porrastetusti, jotta taapero välttyy ihmisähkyltä ja vanhemmat ehtivät seurustelemaan kaikkien vieraiden kanssa. Miten muut olette toteuttaneet isot synttärit?

Teemaksi valikoitui äidin mielestä ihastuttava aihe, eli yksisarviset ja söpöstely. Teema ei ollut ylitse pursuavan orjallinen, mutta suunta oli silti selkeä. Meidän syntymäpäiväjuhlat leivottiin näistä aineksista:
Sain valtavasti apuja syntymäpäivien järjestämistä varten, kun mies hoiti lasta aamupäivän, jotta sain rauhassa siivota taloa ja askarrella loput tarjottavat. Onneksi omenapiirakan ja lihapullat pystyi valmistamaan jo syntymäpäiviä edeltävänä iltana. Äitini taikoi herkullisen voileipäkakun sekä anoppi sponsoroi ihanan kakun. Nyt kun 30+0 pärähti käyntiin oli olo jo näistä pienistä tarjottavien valmistamisesta kovilla, kun koko päivä meni seisoskellessa. Oli siis ihanaa höllätä ja hieman laiskotellakin, kun kaikkea ei tarvinnut valmistaa itse. 

Kiitos kaikille vieraille suunnattoman paljon. Minusta tuntuu, että nämä juhlat olivat edellistäkin paremmat juuri teidän takia – lapsi oli varmasti onnellisempi kuin koskaan. Siksi myös äiti oli onnellinen.

P.s Ja kaikkein suurin kiitos pienille vieraille, koska heillä taisi olla hauskinta yhdessä. <3

Tunnisteet: , ,