Puoliväli alkaa jo häämöttää, mikä tuntuu välillä uskomattomalta. Ei tätä toista lasta kerkeä niin paljon odottamaan ja miettimään, kun taapero pitää päivät kiireisinä. Illalla yleensä kuulostelen vointiani ja pienen liikkeitä. Rakenneultra on muutaman viikon päästä, joka on osaltaan helpotus. Siinä kun päästään tarkistamaan vauvan vointi tarkemmin. Uskon, että meillä on kaikki hyvin, mutta eihän näistä voi koskaan tietää. Haluan uskoa hyvään, mutta aina lapset saavat hieman huolta aikaan vanhemmissa.
Oman voinnin kannalta olen hämmästynyt kuinka nopeasti ollaan menty niin sanotusti huonompaan; supistukset ovat jo alkaneet kun rehkin liikaa. Esikoisesta nämä vaivat pakottivat sairaslomalle vasta noin raskausviikko 30 aikoihin. Liikkeetkin tuntuivat erittäin aikaisessa vaiheessa. Turvotuksen huomaan lisääntyneen ja rankkojen päivien jälkeen sormet ja jalat ovatkin tästä vaivasta kiitollisina. Haluaisin niin kovasti pitää itsestäni huolta tekemällä paljon lenkkejä, mutta nyt täytyy ainakin 2 tunnin fiilistelylenkkejä vähentää ja mennä kevyemmissä erissä; yritän ottaa rennosti, vaikka toisaalta haluaisin mennä koko ajan niin kovaa kuin pääsen. Tiedostan, että vauhtini tulee lopussa taas hidastumaan, jos esikoisen odotukseen on luottaminen; turvotus ja verenpaineen sekä painonnousu tekivät tehtävänsä. Siksi tahtoisin liikkua niin kovasti, jotta pysyisin paremmassa kunnossa ja voisin välttää edellä mainittuja asioita. Valitettavasti omaa kehoaan on kuunneltava eikä pääkopan raivokkaita huutoja.
Nyt raskausviikko 26+1Tunnisteet: raskaus
