RASKAUSVIIKKO 13.


Viikon kohokohta painottui selkeästi torstaiaamuun, kun klo:8.15 kävelimme kätilön vastaanotolle Kymenlaakson keskussairaalaan, jossa pian saisimme kuulla kohtalomme. Tilanne oli siis onneksi kohokohta, koska tapasimme tämän vastaanoton aikana meidän pienen, joka polskutteli onnellisena. Emme olisi voineet olla onnellisempia ja nyt raskaus muuttui todelliseksi – ehkä myös enemmän miehellekin. Emme vielä tämän käynnin jälkeen kuuluttaneet tietoa koko maailmalle, koska se sai mielestämme vielä odottaa paljastumistaan. Nyt oli meidän vuoromme nauttia tästä ja päättää milloin olemme valmiita kertomaan tästä uudesta ja niin ihanasta tilanteesta muillekin.

Mieleeni jäi tuosta käynnistä merenneitomainen polskuttelu, jota pieni harrasti. Meidän 6cm pituinen onnemme oli erittäin suloinen pienen nenänsä kera ja täysin äidinsä suojeluksessa. Hän oli selviytynyt näihin viikkoihin asti, enkä voinut olla tästä onnellisempi. Seuraavaksi alamme tietenkin odottamaan rakenneultraa ja tarkempaa tutkimusta pienen hyvinvointiin liittyen. Syvällä sisimmässäni uskon kaiken olevan kunnossa, mutta aina pieni pelko takaraivossa kolkuttelee; en vain voi sille minkään.

Nyt kuitenkin yritän nauttia tästä hetkestä täysillä. <3

Nyt raskausviikko 24+3