Kaksplus.fi

24.6.2017

RASKAUSVIIKKO 8.


Huomaan unentarpeen lisääntyneen aivan valtavaa tahtia. Nyt kun lepääminen kesken päivää ei onnistu samalla tavalla kuin ensimmäisen raskauden kohdalla, tarvitsisi yöunien olla noin 10-12 tunnin mittaiset. Muutama yö sitten maltoin kerrankin käydä ajoissa nukkumaan ja sainkin kaikkiaan 11,5 tuntia unta kerättyä varastoon ja en tuntenut itseäni väsyneeksi. Tosin ehkä lyhyemmät yöunet riittäisi, jos ei tarvitsisi haahuilla ympäri taloa montaa kertaa yössä, mutta minkäs teet kun kroppa sekoilee. En haluaisi näiden raskausviikkoa koskevien tekstien olevan aina yhtä valitusta, mutta tämä uniasia tuntuu tällä hetkellä tosi tärkeältä ja arkea vaikeuttavalta asialta.

Miten sitä malttaisi käydä nukkumaan ajoissa eikä jäädä nauttimaan siitä omasta ajasta. Minusta on ihanaa kun saa avata netflixin, työntää aivot komeron perimmäiseen nurkkaan ja käpertyä peiton alle nauttimaan tuosta hetkestä – rauhasta. Ehkä muutamana iltana viikossa on vain tehtävä poikkeus ja otettava se nukkumatti ajoissa unikaveriksi. Kai sitä sitten saa nukkua kun lapset ovat jo koulussa? Saahan?

Ruokahalu on ihan kohdillaan, mutta aika rajoittunutta. Välipalojen kanssa on ongelma, kun tutut rahkat eivät maistu ja olisi keksittävä tilalle jotain yhtä täyttävää, mutta terveellistä. Hedelmiä voisin vedellä päivät pitkät ja niitä onkin jääkaappi aina täynnä.

Eilen tuli myös tieto, että kuukausi pitäisi odotella ensimmäistä ultraa ja mahdollista huojennusta siitä, että kaikki olisi hyvin. Minkä takia tämä raskaana olo onkin aina yhtä pelottavaa ja ihanaa? Ihana kuvitella minkälainen tyyppi tällä kertaa mukana kulkee vai kulkeeko ollenkaan? Onhan hänellä kaikki hyvin? En ole joutunut vielä kokemaan näissä asioissa mieltä mustuttavia tapahtumia, mutta läheisillä on niin käynyt, ja siksi osaan pelätä. Osaan pelätä vielä enemmän, kun tiedän mitä voi menettää. Voimme menettää tuollaisen ihanan persoonan, joka viihtyy kainalossa ja nauraa kippurassa kun sille tuulelle sattuu. Rakkautta mahan täydeltä – sen pelkään menettäväni.

Nyt raskausviikko 23+0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita. :>