PERHEEMME KASVAA KOKOA SYKSYN TULTUA

Suunnittelin räväkkää alkua uudelle blogipohjalle tänne bloggeriin alkuvuodesta, mutta armoton väsymys vei voimat. Nyt alkaa pikku hiljaa helpottamaan neljän kuukauden jälkeen ja arki on hieman energisempää. En ole halunnut syytä tälle hieman hiljaisemmalle postaustahdille vielä kertoa, mutta nyt uskoisin olevan korkea aika. Me ei olla enää kauan kolmistaan vaan meitä tulee olemaan lokakuun loppuun mennessä neljä! SIIS NELJÄ! Helmikuussa testin näyttäessä plussaa alkoivat raskausoireet melkein samantien: väsymys, etova olo sekä nopeasti kasvava vatsa. Kiitokset nykyiselle mutsimuodille, jossa paidat ja farkut eivät kiristä, vaan voi käyttää liehuvia tunikoita ja legginssejä, joten salailukin onnistui aika pitkälle.

Tällä hetkellä on alkanut RASKAUSVIIKKO 22, eli ollaan jo yli puolen välin. Olen kirjoitellut ajatuksia ylös raskausviikko kerrallaan ja alan niitä pian teille julkaisemaan. Välillä on luvassa valitusta ja välillä vaaleanpunaisia kuplia — kaikki on mielestäni sallittua kun hormonit ja olotilat heittelevät myrskyn lailla.


Elämä on välillä niin jännittävää. <3

Tunnisteet: