Kaksplus.fi

20.6.2017

MITEN SAADAAN LENTOMATKA SUJUMAAN TAAPERON KANSSA MAHDOLLISIMMAN HELPOSTI?

Meidän ensimmäinen matka lähestyy, mikä aiheuttaa jossain määrin jännitystä ilmapiiriin. Yritän miettiä koko ajan mitä erilaisia tilanteita voidaan kohdata lentokoneessa ja miten niistä selviydytään. Kaikkeen ei varmasti löydy valmista ratkaisua, mutta uskon lennon sujuvan ainakin kohtalaisesti. Tyttö on kuitenkin sen verran iso, joten osaa kertoa omia tuntemuksiaan sekä ymmärtää meidän ohjeita hyvin. 

Mitä pakataan käsimatkatavaroihin taaperoa varten?
  • Teippivaippoja
    • Emme ole käyttäneet teippivaippoja sitten kävelemään oppimisen, mutta lennolla uskon niiden olevan erittäin käteviä; ei tarvitse ottaa kenkiä tai housuja kokonaan pois, vaan vaipan saa sujautettua helposti näiden välistä.
  • Herkkuja / Eväitä
    • Laukkuun pakataan talkmuruja, smoothiemehuja sekä puuropusseja. Meidän lennolla ei tainnut olla varsinaista ruokatarjoilua, joten varaudutaan helpoilla eväillä. Näillä sotkeminen ei ole niin todennäköistä. Ehkä myös lentokentältä napataan voileipiä tai vastaavia helppoja eväitä matkaan. 
  • Ipad / Netflix
    • Olen ostanut itselleni Netflix-palvelun, jossa on ohjelmien lataus mahdollisuus, joten lennolla voi katsoa lempisarjoja ja ohjelmia ilman nettiä. Lataukseen lähtee ainakin Taavi Tiikeri sekä Pipsa-possu.
  • Kosteuspyyhkeitä
    • Vaikka aiommekin pakata helppoja eväitä mukaan, niin jonkinlaista sotkua on varmasti luvassa. Näillä pyyhitään helposti tahmeat sormet sekä taaperolta että äidiltäkin.
  • Pieneen tilaan meneviä leluja
    • Meillä lähtee matkaan muumifiguureja ja autoja. Näillä onnistuu leikit pienellä pöydällä. Little People-hahmot ovat myös sopivan kokoisia. Katsotaan kuinka paljon nämä kierivät lattioilla ja kanssa matkustajien jaloissa. 
  • Tuubihuivi
    • Itse kärsin usein lennon jälkeen kipeistä niskoista tai karheasta kurkusta – kiitos lentokoneen kovan ilmastoinnin. Pelkään lapsen sairastuvan tästä helposti, joten kevyt tuubihuivi kaulassa voisi ehkäistä viiman käymistä kurkun alueella.
  • Kevyt peitto unia varten
    • Peitto unia varten, ilmastoinnilta suojautumiseen tai ihan vaan löytämään itselle paremman asennon, jos käsi meinaa puutua taaperon kannattelusta hänen unien aikana.
  • Laukkuun pakataan myös tavallisesti hoitolaukussa matkaavat tarvikkeet: esimerkiksi vaihtovaatteet, pastillit ja käsidesi.

Kommenttikenttään saa heittää ideoita, joita ilman ette olisi pärjänneet lennolla. Niitä voin sitten keräillä omien vinkkien jatkoksi, jotta saataisiin seuraaville tätä asiaa pähkäileville kiva tietopaketti kasaan. <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita. :>