Ennen sisustaminen oli täydellisen kodin luomista; silmänruokaa kodinseinien sisäpuolella. On se sitäkin vielä, mutta eräs huone saa aikaan jotain aivan erityistä. Ensin etsittiin täydellisiä ratkaisuja äidin mieleen, mutta nyt on ihana huomata huoneen asukkaan aidot ihastuneet reaktiot sisustusratkaisuista.
En vieläkään haluaisi prinsessalle sopivaa huonetta, mutta uskon näissäkin asioissa kohtuuden riittävän kaikille. Nyt kuitenkin riitti pieni panda ilostuttamaan tyttöä oikein kovasti. Meinasi muuttua harmistukseksi, kun panda jäikin seinälle keikkumaan, eikä päässyt leikkeihin mukaan. Nyt kuitenkin kun asia on kaikille osapuolille selvä voidaan yhdessä moikkailla pandaa ja laitella lempiasioita roikkumaan sen kaulaan.
Lapsella ei vieläkään ole alle 2-vuotiaana mielipiteitä huoneensa sisustuksesta, mutta tiedän hänen pitävän siisteydestä, lokeroista ja laatikoista sekä eläimistä. Värit tietenkin ilostuttavat eikä näistä tulla koskaan luopumaan, vaikka trendit sanoisivat mitä tahansa. Sen takia olen iloinen, että meillä on seinäpinnat valkoisia, joten voidaan roiskia värejä kankaisiin ja vaihdella niitä mielemme mukaan. Näin ollen ei tarvitse pelätä ratkaisujen pitkäikäisyyttä.
Taapero ilostuu kauniisti pedatusta sängystä, jossa värikkäät tyynyt ottavat pienen syleilyyn. Hän ilahtuu leluista, joita on helppo itse kaivaa laatikoista. Hän ilahtuu lukunurkkauksessa lukemisesta äidin tai isän kainalossa. Huone on pienellekin jo tärkeä, mutta silti leikit leviävät ympäri asuntoa; oikeastaan äidin olinpaikka määrittelee leikkien sijaintia vielä paljon. Monesti silti kuulen kotitöitä tehdessä pienen selittävän suloisia juttujaan oman leikkikeittiön ääressä. Hän on jo nyt niin itsenäinen, vaikka samaan aikaan tarvitsee minua enemmän kuin koskaan osasin arvatakaan.
Tunnisteet: lastenhuone, sisustus, taaperojutut
