Kaksplus.fi

7.11.2016

KIRPPUTORIHARAKAN LÖYDÖT - 10 EURON PÖYTÄ

Kotona on muutoksien tuulet puhaltaneet viime kuukausina. Kamera eikä kuvaaja ole meinannut pysyä perässä, mutta yritän pitää tahtia yllä ja kertoa teille muutoksista aina sopivan raon tullessa. Nyt kun kotona tulee vietettyä niin paljon aikaa, että kaipaa kipeästi toimivaa, siistiä ja kodikasta kotia - "Kotoin" sen pitää olla. Vähän aikaa sitten kerroin teille matosta, mikä muutti meille. Se toi kyllä niin paljon lämpöä ja mukavuutta kotiin, ettei tuo hankinta ole yhtään kaduttanut. kotoin_3076.jpg



Kun olohuone tuntui hetken aikaa sopivalta tunnelmaltaan, siirryin keittiön puolelle. Yhtenä päivänä se vain iski, joten ryhdyin tuumasta toimeen. Näpyttelin ruokapöytämme Tori.fi- palveluun ja odotin. Se herätti kiinnostusta, mutta vasta kolmas ostaja oli tosissaan ja haki pöydän. Tähän koko toimitukseen aina ilmoituksen laitosta myyntihetkeen kului noin viikon verran aikaa. Pikku hiljaa mietin, mitä jos sopivaa pöytää ei löydykään ja syödään ikuisesti pieneltä kahden hengen pöydältä, minkä lainasin vanhemmiltani. Onneksi tätä kyseistä ruokailuun liittyvää kaaosta kesti muutaman viikon verran kunnes uusi pöytä tupsahti eteemme. Hinta oli tosiaan 10 euroa, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin. Mielessäni jo suunnittelin seuraavaa projektia, koska edellisestä pöydästä tuli kivasti rahaa (maksoihan se lasikansi melkoisesti), joten päätin loput rahat sijoittaa seuraaviin tarpeisiin, joita listalla oli. kotoin_3070.jpg



Tämä järjetön tavaroiden venkslaaminen suuntaan ja toiseen saattaa kuulostaa ehkä hullulta, mutta olen luvannut itselleni, etten hanki mitään uutta ellei jotain lähde pois. Olen sitten reippaasti myynyt vanhoja vaatteita ja tavaroita pois, ja näin ollen kerryttänyt sisustuskassaani. Tilaa tulee kaappeihin ja piristystä ja parempia ratkaisuja löytyy vanhojen romujen tilalle.



kotoin_3067.jpg



Ja jotta koko juttu ei kuulostaisi siltä, etten ole miettinyt asiaa yhtää sen pidempään, valaisen asiaa hieman. Pitkään olen miettinyt ruokapöytämme olevan ihana ja erittäin kaunis, mutta meidän kotiimme aivan vääränlainen - liian romanttinen. Myös lapsi sotki ruokaa pitkin poikin, jolloin lasin ja pöydänpinnan väliin kertyi ikävästi kaikki sotkut. Oli aivan mahdotonta puhdistaa tuo väli ilman lasin nostamista. Ei siis kovin kätevää. Nämä seikat saivat minut lyömään päätöksen lukkoon. Laitoin miehelle töihin viestin, että ruokapöytä lähtee, jos on lähteäkseen (eli menee kaupaksi). Hän ei tainnut edes kummastua vaan tuumasi asian sopivan oikein hyvin. 



kotoin2016-10-08%2008.24.14.jpg



Laitoin vanhan ruokapöydän myymisen jälkeen ostoilmoituksen Tori.fi-palveluun, jota en ole muuten koskaan vielä tehnyt, vaikka usein sieltä tulee kaikkea etsittyä kuukausittain. Nopeasti vanha herrasmies otti yhteyttä ja pyysi, että tulisin katsomaan hänen kahta ruokapöytäänsä. Vaatimuksena minullahan oli, että uuden pöydän tulisi olla jatkettava ja pyöreä sekä hinnan sopiva. Myyjä sanoi, että molemmat pöydät ovat 10 euroa kappaleeltaan, mutta kuvaa hän ei niistä saa. Vähän epäilytti, että onko hänellä ollenkaan minun tyylistä pöytää edes myynnissä, mutta pakkasin perheen autoon ja huristelimme tämän herran luo 30km päähän kotoamme. No voitte uskoa, että onni potkaisi minua oikein kunnolla. Vanha, puinen ja oikein tukeva yksilö odotti minua maalaismaiseman ympäröidessä. Ainoastaan lakkapinta oli huonossa kunnossa ja jalatkin edellisen omistajan huonosti maalaamat. Tiesin, että siitä tulisi vielä kelpo yksilö, kunhan rohkeasti ottaisin härkää sarvista ja ryhtyisin hommiin. 



kotoin_3060.jpg



kotoin_3064.jpg



Nykytilanteeseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Tuntuu, että jopa ilman jatkopaloja tämän pöydän ääreen mahtuu monen monta ruokailijaa. Tilaakin keittiöön tuli roimasti, eikä pienen tytön pää kolise pöydänkulmiin ikävästi. Tuntuu vihdoinkin siltä, että kaikki kolahtavat paikoilleen keittiön suhteen - Käytännöllistä, tyylikästä ja ruokapöydän ääressä istuu hemmetin onnellinen äiti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita. :>