Kaksplus.fi

13.12.2015

Joulumieli löytyy sydämestä

Jouluista tunnelmaa on rakennettu pikku hiljaa kotiimme. Huonekuusi tarttui mukaan Prisman kassajonossa seisoessani, tyynynpäälliset vaihtui yhdessä sekunnissa, hyasintti tupsahti kuvun alle kastehelmituikussa ja joulukalenteri on nököttänyt paikallaan jo marraskuusta asti. Tuijottelin täyttä senkin päällistä muutaman viikon ajan, kunnes löysin sopivan hetken sen tyhjentämiselle ja uudelleen somistamiselle. On kiva raivata hieman tilaa ja avaruutta, koska kohta olohuoneen nurkkaan jysähtää kuusi paikalleen ja koristeet sen oksille. Täyttä tulee siis olemaan, mutta tunnelma on juuri oikea. 



Meillä on ensimmäinen joulu tulossa pienen lapsen kanssa ja ihan oikeana perheenä. Olemme miettineet jouluperinteitä ja miten saisimme joulusta meidän näköisen ja rauhallisen. Aloitamme jo aatonaattona joulukierroksemme, mikä päättyy vasta joulupäivänä. Näin olemme tehneet jo useamman vuoden, mutta nyt olen alkanut miettimään, että jatkammeko näin myös pienen kanssa esimerkiksi ensi vuonna? Entä jaksammeko jatkaa? Tänä vuonna olemme aaton vanhemmillani ja joulupäivänä sitten vuorostaan miehen perheen kanssa.



Jouluihmisenä joulun rakentaminen kotiin on niin ihanaa, että olisiko joskus kiva viettää sitä omassa kodissa oman perheen kesken? Siihen ei löydy vielä vastausta, mutta ainakin tänä vuonna menemme niin sanotusti vanhan kaavan mukaan. Miten teillä on joulu toteutettu?



kaksion_2015-12-12%2013.15.18.jpg



Kohtahan se joulu jo onkin. Täällä on kulutettu joululevyjen pintaa jo ahkerasti, glögit nautittu höyryävinä ja kynttilöitä poltettu pimeiden iltojen hämäryyden keskellä. Lunta olisi ihana saada jouluksi, mutta kyllä se joulumieli löytyy ilman sitäkin omasta sydämestä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita. :>