Mimmi sai nimen

Luulin bloggaavani tässä vauva-arjen ohella useammin, mutta kun kaikki ei mene strömssössä, eikä aika tunnu riittävän kaikelle mitä haluaisin tehdä. Pieni menee kuitenkin kaiken edelle, joka on varmasti itsestäänselvyys. Nyt kuitenkin päätin tiristää vapaa-ajastani viimeisenkin pisaran irti ja käyttää sen tähän blogiin. Ristiäisistäkin on kohta vierähtänyt jo kuukausi ja mimmi sai mahtavan nimen ja juhlat on jakamatta täällä blogin puolella. 



Suurin osa ristiäisten tarjoiluista järjestyi sukulaisten voimin sekä herkulliset kakut tuli paikallisesta konditoriosta. Vauva-arjen keskellä ei kädet riittäneet leipomishommiin, joten tämä oli vanhemmille mukava ja erittäin mieluisa ratkaisu. Jouduin myös vauvan terveysongelmien takia karsimaan ruokavaliostani muutamia ruokia pois, joten itse en päässyt edes leipomuksia maistelemaan. Onneksi äitini oli järjestänyt minulle oikein maukkaat korvaavat tuotteet, jotta en jäänyt nuolemaan näppejäni! 



kaksion_9857.jpg



Kastetilaisuuden jälkeen aloitimme ruokaisempien tarjottavien parissa, koska vieraiden joukossa oli myös kaukaa matkustaneita. Nälkä oli siis taltutettava ennen makeita herkkuja!



Suolaiset tarjottavat:



Kreikkalainen salaatti



Lihapullat



Voileipäkakku



Makeita tarjottavia riittikin enemmän kuin vieraat olisivat jaksaneet syödä. No sainpahan pakkaseenkin vierasvaroja! Eli tervetuloa vaan kaverit meille kylään! ;>



kaksion_9859.jpg



kaksion_9872.jpg



kaksion_9873.jpg



Makeat tarjottavat:



Suklaa cupcaket



Valkosuklaakakku



Mariannekakku



Tuore hedelmäsalaatti



Piparit



kaksion_9868.jpg



kaksion_9827.jpg



Koristeluissa luotettiin myös paikalliseen osaamiseen, joten tilasin meidän lähikukkakaupasta asetelman ruokapöytään sekä pienen kimpun kastepöydälle. Kynttilänjalka kastepöydällä oli minun 1-vuotislahja, johon mimminkin nimi kaiverrettiin. Halusin koristeissa olevan tyttömäisyyttä, mutta pelkällä pinkillä ei menty. Keltainen toi kivasti raikkautta kattaukseen.



kaksion_9821.jpg



kaksion_9818.jpg



Kampauksen loihti ystäväni, joten säästyin itse taas hermoromahdukselta eikä aamukaan tuntunut niin paniikinomaiselta kaaokselta. Vaatteet ja korut olivat suomalaista designia.



kaksion_9836.jpg



Tyttö sai mummiltaan lahjaksi ihan ikioman kastepuvun, joka löytyi hauskasti googlen kuvahaun kautta eräästä blogista! Tuossakin tykkäsin materiaalista, yksinkertaisesta mallista sekä siitä, että puku oli kokonaan valkoinen.



kaksion_9882.jpg



Mimmi sai kauniin nimen, äiti selvisi ilman hermoromahdusta, vieraat saivat syödäkseen ja kaikilla taisi olla ihan mukavaa, joten ristiäiset olivat onnistuneet. Niin ja saihan se tyttö kolme mahtavaa kummiakin!



Kysykää ihmeessä ohjeita tai muuta lisätietoa, koska tuntuu siltä, että unohdin kertoa jostain tärkeästä tiedosta tarkemmin teille!



Ihanaa lokakuuta kaikille! 

Tunnisteet: