Gluteeniton suklaa-banaanikakku

kaksion_9604.jpg



kaksion_9608.jpg



Kokeilin tehdä ensimmäistä kertaa tämän kakun gluteenittomana, mutta mielestäni kakusta tuli oikein maukas ja mehevä. Banaanit ovat kakussa viipaloituna, joten ne maistuvat kuivakakun seassa ihan eri tavalla kuin taikinaan sekoitettuna. Tämä on ehkä se kakun "juju"! Tähän voi hyvin käyttää juuri ne ylikypsyneet banaanit, jotka eivät välttämättä muuten maistu perheelle. Kakusta saa myös helposti maidottoman, jos vaihtaa tilalle vettä tai soijamaitoa yms. Kakusta olisi tullut kauniimpi, jos olisin voinut käyttää tavallista kuivakakkuvuokaa, mutta sen puuttuessa jouduin käyttämään matalampaa irtokakkuvuokaai! Mutta suklaakuorrute pelastaa paljon kun kakun muoto ei hivele silmiä.



Gluteeniton banaani-suklaakakku.



2 munaa



2 dl sokeria



100 g margariinia



1 dl luomu maitoa



2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta



1 tl psylliumia



2 tl leivinjauhetta



4 rkl kaakaojauhetta



3 banaania



Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi ja lisää maidon joukkoon. Anna seoksen haaleta ja lisää muna-sokeri vaahdon joukkoon. Yhdistä kuivat ainekset keskenään ja lisää taikinan joukkoon koko ajan sekoittaen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Kaada puolet taikinasta vuokaan ja ripottele joukkoon viipaloidut banaanin palaset. Kaada loputkin taikinasta vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa 50-60 min vuuan mallista ja uunin tehosta riippuen. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä ennen kuorrutteen laittamista.



Kakun kuorrute:



3-4 rkl vahvaa kahvia (Itse tykkään tehdä kuorrutteesta hieman juoksevampaa, jotta se valuu kivasti kakun reunojen yli)



2 rkl sulaa margariinia



2 rkl kaakaojauhetta



2 dl tomusokeria



1 tl vaniljasokeria



Pinnalle voi ripotella esim. nonparelleja 



Sekoita vaniljasokeri ja kaakaojauhe keskenään. Kaada sulatettu voi ja kuuma kahvi kuivien ainesten joukkoon. Lisää kahvia tarvittaessa, jos kuorrute jää liian paksuksi. Kaada jäähtyneen kakun pinnalle kuorrute. Tyyli on tässä vapaa. (kuorrute voi valua reunojen yli tai sitten kakun voi päällystää siistimmin.) Ripottele koristeet päälle ja laita vielä jääkaappiin, jos et tarjoile kakkua heti.



kaksion_9609.jpg



kaksion_9619.jpg



kaksion_9607.jpg



En ole alkamassa ruokabloggaajaksi, mutta oli pakko jakaa tämä ohje kanssanne, koska jos tämmöinenkin jauhopeukalo saa mehukkaan gluteenittoman kakun aikaiseksi, ei voi paremmat leipuritkaan tässä epäonnistua! Tämä on siis erittäin helppo ohje, eikä raskausaivotkaan tällä kertaa pilanneet kakkua. Muutamalla edellisellä leipomiskerralla on unohtunut yhtä jos toista leipomusten aikana, hups! Kakun maku on vain parantunut seuraavana päivänä. :>

Tunnisteet: ,