DIY: Alle 100 euron tv-taso

En ole kuvannut kertaakaan meidän tv-tasoa tässä kodissa. Syy tähän piilotteluun löytyy alla olevasta kuvasta: opiskeluaikana ostettu Lack-taso Ikeasta ei ole sisustuksellisesti suurimpia ylpeyden aiheitani. Onhan tuo simppeli, eikä todellakaan rumimmasta päästä, mutta ei tuo ehkä parhaiten istu sisustusfilosofiaani. Nyt vuosia palvelleena alkoi tuon kapistuksen ajat olevan luetut: taso alkoi jo hieman notkua television painosta.

kaksion_9570.jpg

Vuoden ajan olen metsästänyt sopivaa tv-tasoa meille, eikä kaupoista tuntunut löytyvän mieleistä. Hinnat pomppasi hurjan korkealle, jos taso miellytti yhtään silmääni. Halusin tasoon sirot ja korkeat jalat. Myös laitteet pitäisi saada piiloon, koska vuoden päästä pienet sormet saattaisivat olla liian kiinnostuneita noista kapistuksista, joissa näprättävää riittää. Viimein Tori.fi:n kautta onnisti ja sain edullisesti vaatimuksiani vastaavan tason. 

kaksion_9591.jpg

Askon 50-luvun neitokainen tupsahti siis meille. Joku oli jo aiemmin maalannut sen mustaksi, joten mekin pitäydyimme tässä sävyssä ja parantelimme maalipintaa vain yhdellä tuoreella kerroksella. Sisältä puuttui hylly, mutta mies teki näppärästi uuden vanerista, joka sai myös ylleen mustan sävyn.

kaksion_9592.jpg

Nyt johdot ja laitteet pysyvät poissa silmistä liukuovien suojissa. Ah, en voi olla ihailematta tuon tason pinnatuolimaisia jalkoja. Keveys on aivan eri luokkaa kuin vanhan tason kanssa. Ja kyllähän oikea puu voittaa aina lastulevyn. Olohuoneessa ei uusia tasoja tai senkkejä enää olekaan. Kaikki on taattua 50-luvun laatua, joten nyt ne sointuvat kivasti yhteen. Sohvapöytä poikkeaa rouheudellaan näistä sirommista yksilöistä, mutta se ei välttämättä ole huono asia?

kaksion_9595.jpg

Taso / Tori.fi 50€

Kalustemaali, puolikiiltävä / Clas Ohlson 15€

Oliko sinun mielestäsi uusi taso nappi vai floppi?

Tunnisteet: , , ,