Mistä paikka käsilaukulle ja avaimille?

kaksion_9522.jpg



Tiedättekö sen tunteen, kun tulet kotiin ja kädet on täynnä ruokaostoksia, yhdessä sormessa roikkuu kotiavaimet ja nenän päällä aurinkolasit. Ensimmäisenä kotiin tultaessa silmät etsivät paikkaa kaikille niille tavaroille, jotta saisi takin ja kaulahuivin pois päältään. Ostokset kaappiin kylmenemään ja sitten voikin levähtää. Mutta äh, mihin sen kaiken pienen tavaran laittaa?



kaksion_9524.jpg



Meillä ennen keittiösaarekkeen purkua tavarat kasaantuivat siihen, jonka sijaisena on nyt ruokapöytä suoriutunut mainioin arvosanoin, mutta esteettisyys on tuosta kaukana. Meidän eteinen on niin pieni, ettei siellä ole tavaroille laskutilaa, eikä oikeastaan muutakaan paikkaa. Keväällä löysin hauskan vanhempaa tuotantoa olevan säilytyskorin seinälle. Eihän minulla tuolle ollut paikkaa ostohetkellä, mutta tiesin sille jostain löytyvän tilaa ja tarvetta. Paikaksi muodostui keittiökaapin sivuseinäke, joka on suoraan eteistä vastapäätä. Siihen saa nyt kivasti laukut, huivit ja avaimet roikkumaan. Vara-avaimet ja muut pienet esineet säilyvät purkeissa katseilta piilossa.



kaksion_9510.jpg



Nyt muutaman testipäivän aikana on pöytä jäänyt tyhjäksi ja tavaroita on ollut helppo tuosta seinältä hakea. En muutenkaan tykkää laukkuja varsinaisen eteisen puolella säilyttää, koska tuosta huulirasvat, lompakot ja muut naisten "tarpeelliset tavarat" on käden ulottuvilla. Taas on astetta helpompi pitää nurkat siistinä, kun kaikki tavarat löytävät niitä omia paikkojaan. Jos niille ei koskaan löydy sitä paikkaa, niin sehän on loputonta seilausta nurkasta ja pöydän pinnasta toiseen.



 kaksion_9528.jpg



Viime kuukausina olen kaivannut nurkkien, kaappien ja tasojen yltiömäistä järjestystä, kun odotellaan vauvaa saapuvaksi. Eihän se vauva ainakaan aikaansa siellä kaapissa vietä, mutta ehkä nyt on parempi hoitaa kaikki asiat järjestykseen jonkinlaisen mielenrauhan säilyttämiseksi. Voi olla, ettei syksyllä keretä kuin pintoja pölyistä pyyhkimään. Äitiyskorttikin tuossa iloisesti odottaa taas ensi viikkoa ja uutta neuvolakäyntiä. Täällä alkaa olemaankin olot sellaiset, että voisihan tuo pieni kohta jo saapua. Kaikki alkaakin olemaan jo valmista häntä varten, jos ei muutamaa koneellista vauvan pyykkiä lasketa mukaan. Neljän viikon päästähän vauva on jo täysiaikainen. Huh, sitten hän voikin saapua milloin vain aina elokuun loppuun saakka, jos yli lasketunajan meinasi mennä.



kaksion_9519.jpg



rv. 33+2

Tunnisteet: , , ,