Kaksplus.fi

25.6.2015

DIY: Alle 10 euron tapetti lastenhuoneeseen

Vauvan tuloon on vielä aikaa, mutta lastenhuonetta olen laittanut jo keväästä alkaen pikku hiljaa. Eihän vauva tuolla huoneessa vielä syntymisen jälkeenkään ole asustelemassa, mutta sisustusalan ihmisenä oli pakko tarttua heti tuumasta toimeen, kun kalusteita ja muita asioita alkoi meille ilmestymään.



kaksion_9492.jpg



Huoneessa pintamateriaalit noudattavat samaa linjaa kuin muutkin tilat meidän talossa, joten kaipasin valkoisiin seiniin hieman lapsellisempaa meininkiä. Minkäänlaiset nallukka-tapetit tai iki-ihanat boordit ei tulleet kuuloonkaan. Edullisuus ja helppous ratkaisivat tässä kohtaa, kun kaappien kätköistä löytyi dc-fix kalvoa (hinta n. 10e uutena), josta olin jo edelliseen kotiin askarrellut seiniin kuvioita. Minulla ei ollut käytössä leikkuria, vaan käsipelillä mentiin ja palloja sateli iltaohjelmien aikana mukavaa tahtia. Näihin kun kyllästyy tai lapsella on jotain sanottavana sisustukseen, on nämä helppo irrottaa maalipinnasta, eikä jälkiä jää. Muotojahan on loputtomiin, joten kalvosta saa aikaiseksi vaikka mitä hauskaa; pisaroita, palloja, kolmioita tai viivoja. Mielikuvitus on tässäkin vain rajana.



kaksion_9499.jpg



Lapsenhuoneen tekstiileissä vilahtelee Marimekkoa, Finlaysonia ja Tiger:n pisaroita. Marimekon tekstiilit ovat kirpputorilöytöjä, koska taitavat olla jo mallistosta poistuneita, mutta itse niin rakastan noita norsu- ja jääkarhu-kuoseja. 



kaksion_9501.jpg



Huoneessa ei ole erityistä väriteemaa. Meille ei tule vaaleanpunaista tai -sinistä huonetta, joten värien kirjokin saa olla rennompi. Kun suuret pinnat ovat selkeitä ja melko värittömiä, on myös värejä helpompi yhdistellä ronskilla kädellä. Mies pelkäsi huoneen jäävän liian aikuismaiseksi (lue: tylsä). Uskon, että todistin olevani oikeassa tässä suhteessa ja huoneesta alkaa muodostua hauska ja tarpeeksi värikäs. 



kaksion_9495.jpg



Dream big little one.



kaksion_9504.jpg



Värejä lastenhuoneeseen voisi napata vaikka lelukorin valikoimista. Legojen kirkkaat sävyt värikartaksi ja siitä se ajatus voikin sitten lähteä liikkeelle.



kaksion_9509.jpg



Sängyn reunalla roikkuva pieni tilkkupeitto saa toimia lelukaaren kanssa pehmusteena lattialla, mutta nyt se saa tuoda väriä huoneeseen. Marimekon hauskat säkkituolit tulevat varmasti joskus olemaan lapsen suosikkipaikkoja. Ainakin meillä kyläilleet lapset ovat mieltyneet näihin; toimivat hauskoina pomppualustoina tai television möllötysmöhköinä.



kaksion_9497.jpg



Pienen rottinkisängyn jäädessä pieneksi siirtyy tuo iso brion pinnasänky, mikä muuntautuu lopulta juniorsängyksi, meidän makuuhuoneeseen. Jossain vaiheessa luovumme myös tuosta 120 cm leveästä vierassängystä. Sillä ei ole ollut paljoa käyttöä tässä vajaan kahden vuoden aikana, mutta ehkä se on kätevä pienen vauvan kanssa, jos toinen tarvitsee rauhallisempaa unta. 



Hankinnat lastenhuoneeseen: Marimekon lakana: kirpputori/ Marimekon sisustustyyny: kirpputori/ Finlayson tyyny: alennusmyynnit/ Pisara-tyyny: tigerstores/ Pieni peitto: kirpputori/ Palloseinä: diy/ Pikkuinen taulu: sisustuskauppa/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita. :>