Oi äiti, mikä pakkaus!

Odottavan aika on pitkä.. Tässä on kuukausien aikana odoteltu ensimmäistä ultraa, jossa saa varmistuksen toisen olemassaolosta ja raskauden keskenmenoriskikin on silloin pienentynyt. Seuraavan ultran odottelu alkoi melkein heti ensimmäisen jälkeen. Tässä odoteltiin taas varmistuksia siitä, että kaikki on kunnossa, mutta myös sukupuolikin kiinnosti tulevia vanhempia kovasti. Vauvan liikkeet ovat tuoneet myös omanlaistaan helpotusta tähän arkeen. Nyt saan muistutuksia pitkin päivää mahassani kelluvasta pikku asukista. Nyt olen odotellut äitiyspakkauksen tilausta ja lopulta sen saapumista. Vihdoin sekin päivä koitti!



Laatikko itsessään on minusta aivan ihastuttava. Äitiyslaatikon suunnittelijana on toiminut Reeta Ek, joka on myös suunnitellut Marimekolle kuoseja. Ilmankos itseäni kovasti miellyttääkin tuo laatikon printti! Kesäisessä kuvassa sorsaperhe kuljettaa kuoriutumattomia munia, jotka laatikon toisella puolella talvisessa kuvassa ovat saapuneet maailmaan.



kaksion_9385.jpg



Tykkäsin kovasti kaikista laatikossa olleista tuotteista. Onhan tuo melkoinen lahja, ja oikeastaan kunniakin, saada kaunis laatikko täynnä tarvikkeita meidän tulevalle vauvalle. Tuotteet saivat vielä plussaa niiden kauniista ulkonäöstä. Itse en jaksa / halua kritisoida kuoseja, värejä tai tuotteiden malleja, koska lahjahan tämä on Suomelta. Moni tästä saa vain haaveilla, eikä monella ole varaa kaikkiin tarpeellisiin tuotteisiin. Meillä on nyt vauvalle hankittuna jo oikeastaan kaikki tarpeellinen, jota äitiyspakkaus täydensi oikein mukavasti. Osaan olla vain kiitollinen ja innoissani tästä pakkauksesta.



kaksion_9388.jpg



Itselle retrohenkiset kuosit ja värit ovat kyllä erittäin mieluisia, joten nämä tulevat kovaan käyttöön. Vai voiko nämä edes tulla, jos vauva kasvaa hurjaa vauhtia? No jos edes muutaman kerran päällä olisi aina yksi kokonaisuus! 



kaksion_9390.jpg



Olen hankkinut kirpputorilta mm. vuoden 2014 äitiyspakkauksen vaatteita, joten nämä sopivat mukavasti myös keskenäänkin. Vaatteet ovat ihanan pehmoisia ja värit herkullisia. Vielä pitäis malttaa odottaa, että näille vaatteille tupsahtaa se käyttäjäkin. Kerrankin odotan, että kesä menee nopeasti ohi! Eikä lämpötilojen tarvitse hipoa hellelukemia viikkokausia. Jaiks.



kaksion_9389.jpg



Meillä vauvalla ei ole vaaleansinistä tai -punaista, koska tykkään enemmän unisex-vaatetuksesta. Kyllähän jossain vaiheessa lapsi alkaa vaatimaan niitä lempivärejään vaatteisiinsa, eikä nämä mieltymykset välttämättä aina kohtaa äidin mieltymyksien kanssa, joten otetaan nyt vielä irti tästä värikirjosta. Lastenhuoneestakaan ei pysty arvailemaan sukupuolta, hyvä niin. 



kaksion_9393.jpg



Meillä seurataan laatikon tunnelmia: nyt kesällä haudotaan ja talvella työnnetään rattaissa kuoriutunutta uutta asukasta. 



kaksion_9386.jpg



Oliko muilla äitiyspakkaus rakkautta ensisilmäyksellä vai jääkö tuotteet käyttämättä?

Tunnisteet: , , ,