Neljännesvuosisata tuli täyteen

Päivät menevät hurjaa vauhtia, ettei perässä meinaa pysyä. Blogini päivittyy hitaasti, mutta varmasti. Oma tahti tuntuu tällä hetkellä kasvavan vatsan takia samanlaiselta. Eilen sain yhden vuosirenkaan lisää kokoelmiini, joten voiko tahti tästä enää paremmaksi edes muuttua?



Eli juhlimme eilen 25-vuotissyntymäpäiviäni herkkujen, kukkien ja läheisten keskellä. Taisi olla yksi parhaista syntymäpäivistäni. En ole paljoa ystäviäni ehtinyt treffaamaan, joten tämä päivä oli enemmän kuin tarpeeseen. Ruokaa, ystäviä, naurua ja mukaan mahtui myös yksi 140cm. Pikkuväen viisaudet ilostuttivat meitä jo urilleen jymähtäneitä. 



kaksion_9322.jpg



Tarjolla oli mariannesuklaamuffinsseja (gluteenittomia), voileipäkakkua (norm. ja gluteeniton), coctailtikkuja sekä suklaakeksejä. Yksinkertaiset tarjottavat teimme äitini kanssa yhteisvoimin, jotta minulle ei jäänyt lauantaina töiden jälkeen hirveästi tehtävää, vaan pääsin myös sunnuntaina nauttimaan syntymäpäivästäni aamusta alkaen.



kaksion_9320.jpg



kaksion_9319.jpg



Huonekasveja toivoin syntymäpäivälahjaksi, koska niitä tuntuu nyt kaipaavan kovasti kotiin. Sain myös ihania kimppuja, jotka piristävät nyt sisustusta ja silmääni näin vapaapäivänä arjen kuitenkin palatessa kehiin.



kaksion_9330.jpg



Kattauksessa mentiin tietenkin Marimekon astiastolla, joka kasvaa pikku hiljaa erilaisten mustavalkoisten Oiva-astioiden tupsahtaessa vastaan. Tykkään kerätä sarjoja, enkä hankkia kaikkea kerralla. Postimerkit on kerätty jo nuorena, joten astioidenkeräily on nykyinen harrastukseni.



kaksion_9325.jpg



Itse en rakasta kaikenlaisia ylimakeita kakkuja, joten pääpaino oli suolaisissa herkuissa. Mies olisi varmasti kaivannut kinuskikakkua, mutta nämä olivat nyt minun suolaiset syntymäpäivät! Muiden juhlissa sitten ollaan varmasti enemmän makeiden ääressä kuin suolaisten.



kaksion_9335.jpg



Täytyy kuvailla vielä leikkokukkakimppuja ja muutamia lahjoja tänne bloginkin puolelle, jotta niistä jää muistot ennen kuihtumistaan.

Tunnisteet: , , , , ,