Kaksplus.fi

9.3.2013

Hain hampaat.

"Jos et voi piilottaa sitä, korosta sitä!" Näinhän sitä on opetettu. Ei tuo sulakekaappi hirveimmästä päästä ole, ja on se sen verran korkeallakin, ettei tämmöinen tappi sinne asti meinaa nähdä, mutta tahdoin eteiseen silti sitä jotakin!

Eteinen on niin pieni tila,ettei sinne mahdu edes kenkäkaappia tai oikeastaan yhtään mitään muutakaan. Joten ainoa asia,jota sinne voi tehdä on laittaa jotakin seinälle. Kaupasta hain mustaa kontaktimuovia, jota olen pitkään havitellut, mutten koskaan ole saanut sitä aikaiseksi ostaa. Nyt se tupsahti kärriin ja pääsin ideoimaan " omia sisustustarroja ". En tykkää niistä tarrateksteistä ja muista - enää. Revin yhden pois seinältä ja nyt mietin,että raaskinko olohuoneen puoleltakin yhden poistaa.

Kun aloin miettimään teippaukseni ulkoasua, tiesin haluavani graafisia kuvioita ja muotoja. Päässä pyöri ensiksi ajatus salmiakkikuviosta, mutta kolmiot veivät voiton. Nyt meidän sulakekaappia koristaa hain hampaat. rouskis.

Vuokra-asuntoon voi helposti tuosta tehdä vaikka ns. kuviotapettia. Muuttaessa repii sen sitten pois. Tuo nimittäin lähtee yhtä hyvin irti kuin sisustustarratkin.





2 kommenttia:

  1. Loistava idea!! Ja näyttää upealle! :) Meilläkin korostettu juuri samalla periaatteella :) Kylläkin kuvioitu valkoisilla koristemagneeteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki tykkään! Tuli jotain hauskaa ja erilaista eteiseenkin:>

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita. :>