Selityksiä riittää.

Itseä on kovasti harmittanut tämä kiireinen elämä. Blogiin en ole kerennyt pitkään aikaan perehtymään kunnolla, koska heti vuoden vaihteen jälkeen alkoi kova työrupeama, ja vuorotyössä ei aina kerkeä iltaisinkaan mitään tekemään. Tykkään niin kovasti tästä "bloggailusta", mutta aika ei aina riitä. Yritän parantaa tapani ja olla aktiivisempi bloggaaja.

Työ, koulu ja saliharrastus ovat tällä hetkellä kaikkein eniten aikaa vieviä omassa elämässäni.

Nyt kuitenkin tahtoisin esitellä teille yhden alelöytöni. Pöytäliina on ollut pöydällä jo muutaman viikon, mutta en ole kerennyt sitä vielä esittelemään. Selityksiä selityksen perään?

Mutta siis tämä Marimekon Lumimarja- kaitaliina oli melkoisen hyvässä alessa ja päätin panostaa laadukkaaseen liinaan. Tuo sopii hyvin juhlaan ja erityisesti talveen. Näkisin tuon myös ensi jouluna meillä hopeisten koristeiden kaverina. 

Perfect Home:n kynttiläkupit sopivat liinan kanssa mainiosti. Otin kynttiläkuppien alta sen alustankin pois, kun tahdoin vaihtelua. Tuntui,etten halunnut pitää niitä "tarjottimella", mutta sitten kävin äidilläni ja totesin, että kupit, alusta sekä käpykoristeet näyttivät hyvältä yhdessä. Kuulin jonkun viisaan joskus sanovan; "Naisilla on oikeus vaihtaa mielipidettä!" Voi siis olla hyvin mahdollista, että ensi viikolla kynttiläkuppien alla on taas alusta. Mutta eikös siis tavaroissa parasta ole eri variaatioiden mahdollisuus, ja näin ollen ei kyllästy niin helposti? ;>



Tunnisteet: , ,